Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. joulukuuta 2013

Happy bang New bang Year!



Vuosi 2013 on palauttanut uskoni epäonnenlukuun 13. Kuluneen vuoden teema, kaikkien vastoinkäymisten myötä, olisi voinut olla "Turpaan tulee, niin että tukka lähtee". Siksi tahdonkin vuoden viimeisen blogipäivitykseni käsittelevän kaikkia niitä ihania, mukavia, hienoja ja hyviä asioita, joita vuosi 2013 on tuonut!

Tässä siis "muutamia" päivämääriä, jotka tekivät, kaikesta huolimatta, vuodesta 2013 elämisen arvoisen!

22.1.2013 Näyttämötyöndiplomini arvosteltava näytös
31.1.2013 Yksi lensi yli käenpesän ensi-ilta
7.2.2013 Abivapaat. (Armottomat ylppäreihin lukeminen sekä bilettäminen alkavat)
13.2.2013 Potkiaiset
14.2.3013 Penkkarit
24.3.2013 Kävin ensimmäistä kertaa avannossa.
26.3.2013 Rakastuin uuteen harrastukseeni. Tankotanssiin. <3
7.5.2013 Teatterikorkeakoulun pääsykokeet
31.5.2013 Muutto takaisin Vesilahteen
1.6.2013 Lakkiaiset, meikäläisestä tuli ylioppilas!
3.-28.6.2013 Paras kesätyöporukka lasten leireillä!
8.8.2013 Ensimmäisen shamanikurssini ja uudenlaisen elämäntyylin "aloitus".
16.-19.8.2013 Espanjan reissu kahden ystäväni kanssa.
1.9.2013 Virallinen muutto Ala-Pispalaan!
2.9.2013 Aloitin tanssinopettajana Lempäälässä
4.9.2013 Jatkoin flamencoa puolen vuoden tauon jälkeen <3
14.9.2013 Tuparit!
26.9.2013 Tarkastaja tulee-näytelmän ensimmäinen kokoontuminen.
9.11.2013 Kaksi rakasta ystävääni lähti 2 kk Austraaliaan ja vietimme heidän läksiäisiään.
24.12.2013 Pikkusiskoni pääsi jouluksi Tayssista kotiin! <3
31.12.2013 Istun kahvimukin kanssa koneen ääressä ja kirjoitan. Muistelen kulunutta vuotta ja totean, että onneksi näitä hyviäkin päivämääriä mahtui vuoteen monta. Illalla suuntaan ystäväni mökille ja siitä mihin sitten ikinä jalat vievätkään, mieli haluaakaan.... ja tietty kuskin autonpyörät kääntyy. :D

Hyvää uuttavuotta siis kaikille ja tehdään vuodesta 2014 rutkasti parempi kuin edeltäjänsä! <3


torstai 12. joulukuuta 2013

Factory Girl

Juuri postiluukusta pudonnut Seita-lehti edessä ja taustalla soi The Celtic Circle-levy. Ihana aamupäivän rauha ja levollinen olo. Olisikohan aika taas tehdä katsausta kuluneeseen kuukauteen.

Aikani on kulunut teatterin ja tanssin parissa. Viimeviikolla jäimme tanssista joululomalle ja täytyy kyllä sanoa, että se tulee tarpeeseen. Joululoman jälkeen minun pitäisi alkaa suunnitella kevätnäytöstä lasten ja nuorten ryhmilleni.

Ensi-ilta lähestyy yllättävän nopeaa vauhtia... eihan siihen helmikuun seitsemänteen päivään nyt kamalan paljon aikaa enää olekkaan. Vaikeuksien kautta voittoon tulee varmasti olemaan tämän näytelmän motto, mutta mikäpä projekti sujuisi täysin ongelmitta. Huippuporukassa kuitenkin kun teemme, ei lopputulos kovinkaan paljoa huoleta. (:

Päiväni jatkuu mitä luultavimmin joululahjoja ideoiden. Jouluun ollessa enää 12 päivää saa varmaan luvan hieman panikoitua ja stressaantua kun pää lyö tyhjää lahjaideoiden kanssa. Noh, ei siis auta muu kuin pyöriä internetin ihmeellisessä maailmassa ja ehkä jossain vaiheessa uskaltautua uloskin ihan oikeille kaupoille. :D 

Mukavaa joulun odotusta! Ulkona oleva mystinen sumu vähän kutsuu kyllä minua lenkkipolulle, mutta saa nähdä olenko uhkarohkea ja uhmaan kauhukuvaa kipsatusta jalasta jouluaattona. (;



maanantai 31. joulukuuta 2012

2013



Joulut juhlittu ja lomatkin alkaa olla pikkuhiljaa lomailtu. Palasin tänä aamuna yhdeksältä Tampereelle ja tuntui että kaikki muut vielä nukkuivat. Aamu seitsemän herätys ei tuntunutkaan niin pahalta kuin oletin, vaikkakin nyt hieman alkavat luomet painaa ja muistuttaa huonosti nukutusta yöstä. 

Joululoma oli erittäin kaivattu ja tarpeellinen huilaus paussi sekä henkisesti että fyysisesti. Energiapulasta kärsineenä oli ihan mukava todeta ensimmäisenä loma-aamuna Vesilahdessa " the sweetness of waking up late" (; Unirytmi on nyt mukavasti käännetty päälaelleen, eli tulevan yön uuden vuoden juhlinnasta ei pitäisi tulla ongelmaa. (;

Vietin suurimman osan lomastani maalla perheeni kanssa. Kuinka ihanaa taas olikaan tulla jokapäivä valmiiseen ruokapöytään, katsella päivät pitkät televisiota ja VAIN OLLA! Näytelmäharkoistakin (diplomia lukuunottamatta) on ollut joulutaukoa, joten olen melkolailla pystynyt keskittymään olennaiseen ; lomailuun. <3

Okei, hieman täytyy itselle nostaa hattua, sillä olen nyt kolmena päivänä lukenut historiaa! Kirjoituksiinkaan nyt kuitenkaan kun ei ole ihan tuhottoman pitkää aikaa.

Tänään kuitenkin ajattelin olla lukematta! Lähden kohta ystävälleni viettämään  päivää/iltaa/yötä/uutta vuotta/ mitä vaan! Nyt toivotankin kaikille hyvää uuta vuotta! Lupauksia en muista koskaan tehneeni uutena vuotena... tai sitten olen.... mutta en muista olenko pitänyt lupaukseni... kun en muista! :D Taidanpa siis jatkaa vaan perinnettä tänäkin vuonna! 



ZikZak

torstai 13. joulukuuta 2012

Minussa on ongelma, jokin virhe ohjelmoinnissa. Puutteita koodissa, korvaan arvaamattomuudella!

Taas on menty ja lujaa! 

Tiistaina ja keskiviikkona tuurasin flamenco opettajaani ja 5 tanssitunnin pitäminen ei ollutkaan mikään ihan helppo juttu, varsinkin kun itselläni ei ryhmien koreografiasta ollut juurikaan mitään hajua!

Hyvin kuitenkin selvittiin ja ihan tajuttoman hyvä mieli jäi! ((:

Tajusin taas tänään kuinka vähälle kaikki sosiaaliset kontaktini ovat huvenneet. Ystäväni kanssa vietimme mukavan päivän ja huomasimme että viime kerrasta oli kulunut melko kauan, liian kauan. Valitettavasti hän ei ole ainoa ihminen jonka näkeminen on jäänyt vähälle. Pahoittelut siis kaikille ihanille ystävilleni kiireisestä aikataulustani!!! <3

Aika kuluu nykyään nopeasti ja kalenteri näyttää siltä että ensivuonna tarvitaan isompi kalenteri taikka vähemmän tekemistä... hmm.. Lempäälän ja Tampereen välillä näytelmäreeneissä ravaamisesta on tullut jo melko rutiini, ihan mukava sellainen tosin.

Kaikkea tätä kiirettä helpottaa se ajatus että huomenna mulla on vapaapäivä ja viikon päästä alkaa joululoma!!! (:

ZikZak