Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajatukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajatukset. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. lokakuuta 2014

Long time, no see...

Onko todellakin niin, että viimeksi juhannuksena olen kirjoitellut kuulumisiani... Jossain välissä 10 000 kävijän raja on ylittynyt ja ihanaa on huomata, että laiskasta kirjoittelustani huolimatta blogiani luetaan päivittäin! (: Ihanaa ihmiset!




Syksy on tuonut paljon uutta tullessaan. 1.9 oli virallisesti se päivä, kun muutin Pispalasta Kalevaan ja aloitin musiikkiteatteriopinnot! Hurjaa kyytiä ovat viikot kuluneet ja yhtäkkiä huomaankin aloittaneeni jälleen tanssin opettamisen, opiskelleeni rakastamaani asiaa useita viikkoja, täyttäneeni pyöreät 20 vuotta, asuneeni yli kuukauden jälleen yksin ja ylittäneeni lokakuun puolen välin. Hurjaa.

Muutos on aina hyvästä. Se on ainoa pysyvä olotila ja liikkuvaa autoa on kuulemma vaan niin paljon helpompi ohjata. <3

Muutama laulukeikka on myös tullut heitettyä ja loppukesän kohokohtia oli, kun lämppäsimme mm. Paula Vesalaa Rämsöön moottorimusiikin festareilla.

Näitä miettii tänään viimeyönsä valvonut, teetä ja yskänlääkettä ryystävä, kohta tanssinopettajan kenkiin jälleen hyppäävä nuori nainen. Nyt tuntuu siltä, että oli oikea aika palata takaisin bloggaamisen pariin ( meikäläisen toilailuja voi kuvien muodossa seurata nykyään myös instagramissa kun etsii nimellä lehtsan ) ... (;

Syksyistä viikkoa!


perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannus, Litha, hyvää hyvää ;)

Muumipeikon juhannusruno



Pään painan ruohikolle ja oion jalkojain. En jaksa pohdiskella, mä tahdon olla vain.


Sen viisaammat voi tehdä, mä päivän kultaan jään. Mä tunnen kaikki tuoksut ja luonnon loiston nään.


Voi leikitellä mielikseen, voi ottaa jättää paikoilleen tai olla niin kuin luonnostaan ja maata vaan.


Mä peikko siihen uskoon jään, on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

Tove Jansson


Kuvat ottanut Emma Lehto

perjantai 30. toukokuuta 2014

When the Last Ship Sails

Huhhuh..

Koulut loppuu, työt loppuu, kesäloma alkaa... Ei minulla vaan... :D 

Ylpeänä viime maanantaina katselin omien tanssioppilaitteni kevätnäytöstä ja ensi maanantaina pyöräilenkin jo seuraavalle "työmaalleni", seuraavien lasten pariin. Eipähän käy aika tylsäksi.

Hulluinta on seurata oman siskon yläasteelta pääsyä. Neljä vuotta sitten vannoin, etten enää ikinä astuisi vanhaan kouluuni. Neljä vuotta siinä sitten menikin... Lupauduin nimittäin huomenna istumaan yläasteen kevätjuhlakatsomossa, ja vieläpä mielelläni. :) Aika tuntuu kuluvan hurjaa vauhtia ja välillä miettii kuinka sitä itse aina pysyykin kyydissä. . .

Nyt luovutan suunvuoron ammattitaisoiselle Stingille! Tämä soi tällähetkellä kirjoittamiseni taustalla.

 <3enjoy<3


perjantai 23. toukokuuta 2014

Mä työnnän mun varpaat santaan!

Viime kirjoitukserrasta on hävettävän pitkä aika ja nyt siis olisi tarkoitus kerrata viimeisten muutamien kuukausien tapahtumat. (hyvä minä)

Lasten tanssinäytös, pääsykokeet, pari työvuoroa... Siinä se! :D

Nyt lukuvuoden lapsille ja nuorille tanssia opettaneena voin taas sanoa viisastuneeni hieman. Hommaa on ollut paljon ja kotihommiksi aina jää koreografioitten teko yms. Oma auto helpottaisi Tampere-Lempäälä välin raavaamista. ( , mutta muutoin taloudellisesti ei olisi mitenkään järkeä pitää autoa.) Hienoa oli kerran tajuta, että olen tällähetkellä pitkäaikaisessa unelma-ammatissani! Vaikka LASTEN tanssiopena olo ei aina ole ihan ruusuilla tanssimista, niin onhan se nyt hienoa vastata ihmisille kysyttäessä että olen "ammatiltani" tanssinopettaja! :D 

Pääsykeet 2/5 suoritettu! Teakki ja Näty eivät minulle oviaan vieläkään avanneet, mutta nyt ovat edessä vielä kolmen opiston pääsykokeet. Hienoa olisi päästä ensivuodeksi jo opiskelemeen teatteria, vaikka sitten ihan maksullisesti. Nyt siis sormet ristiin ja kohti erittäin pian koittavia pääsykokeita. 

Kesä kolkuttelee jo eteisessä saakka ja aamuisin on hienoa nautti aamupalasta parvekkeella, kun mittari näyttää auringossa +30c ja kello on puoli 10. TYKKÄÄN!


Kesäkuun vietän jälleenkerran lasten kesäleirien leiriohjaajana. Huippu kesä siis tulossa ihan mahtavassa työporukassa. Viimeistään heinäkuun alussa toivottavasti tiedän jo missäpäin maailmaa elämäni kesän jälkeen jatkuu. Vuokrasopimukseni loppuu 1.9 ja joudun jättämään hyvästit ihanalle ala-Pispalan asunnolle ja rakkaalle kämppikselleni. Opettavainen vuosi on neljää kuukautta lukuunottamatta lusittu ja aika on siis taas jatkaa matkaa eteenpäin...

Muutos on ainut pysyvä olotila...




Tällähetkellä ihan lähitulevaisuuskin on kysymysmerkkien peittämä ja se vain täytyy kestää. Päivä kerrallaan, viikko kerralaan, kuukausi kerrallaan... (:

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Mä nautin siitä tunteesta kun sanon hyvää huomenta ja näen jotain riemua ohikulkijan ilmeestä


Elossa ollaan ja täysiä kevättä kohti.

Kirjoittaminen on inspiraatiopuutteen takia jäänyt vähän vähemmälle, mutta toivottavasti ihanasti paistava kevätaurinko herättää taas vähän unisen luovuuteni. 

Vähiin käy ennenkuin loppuu. Tarkastaja tulee näytöksiä siis jäljellä enää kolme kappaletta. Jos et siis ole vielä nähnyt tätä loistavia arvosteluja saanutta jännitysnäytelmää niin kipinkapin osoitteeseen www.nuorisoseura.fi ja lippuja varaamaan! Huippu talvi ollut taas huippunäytelmän ja huippuroolin parissa. Sheila Birling jää kyllä mieleen yhtenä sekä fyysisesti että henkisesti väsyttävänä roolina. (: 



Ja näin muutama (yllättäen)  kotimainen biisi joilla kevättä eteenpäin! (;

perjantai 28. helmikuuta 2014

Flying mind.



Rauhallinen perjantai aamu Valkeakoskella koira/talovahtina. Ajattelin aamun olla vain rauhassa ja liidellä pääni sisällä. Kohta pitäisi alkaa kirjoittamaan teatterikorkeakoulun ennakkotehtäviä ja illalla suuntaan jälleen Tarkastaja tulee:n näytökseen. 

Oikeastaan teki mieli vain alkaa kirjoittaa, vaikkei mitään kummallista asiaa oikein ollutkaan. Eilen Sarasvuossa oli haastattelussa samaani Susanna Aarnio. Aarniota on nyt lyhyellä ajalla haastateltu niin Hesarissa, Radio Rockilla kuin nyt sitten Sarasvuossakin. Radio Rockin haastattelusta en niin pitänyt haastattelijoiden.... noh.... lievästä asiattomuudesta, mutta Hesarin juttu, samoin kuin eilinen Sarasvuon haastattelu olivat hyviä. Eilisestä haastattelusta huokui samaaninaisen rauhallinen läsnäolo. 

Näillä tunteilla viikonloppua kohti. Tarkastaja tulee seuraavat näytökset siis tänään 28.2 klo:19 ja sunnuntaina 2.3. klo:17.

Akaan Seudun arvostelu sanokoot näytelmästämme loput: http://akaanseutu.fi/2014/02/27/salaisuus-toisensa-jalkeen-paljastuu/


lauantai 22. helmikuuta 2014

Metsäkuvia kännykkäkameralla.











Vanha kelopuu kallion päällä.

 









Jäätä sammaleella.














Reissun kohokohta oli lauluhetki kolmen laulujoutsenen kanssa.


 

<3



Kaatuneen puun juuriverkosto.


Tämä puussa oleva kuvio sai minut ajattelemaan shamanirummuissa käytettävää kuviota joka kuvastaa shamanin rumpua. Verrata voi alempaan kuvaan. (:



Ihanan voimauttavan metsäkävelyn jälkeen tuntui hyvältä taas palata kaupunkilaiselämään. Huomenna suuntaankin katsomaan Figaron häitä Tampere-taloon! (;


tiistai 18. helmikuuta 2014

Pois älä oveltas käännytä koskaan...

Olen tainnut kuulla jo muutamana aamuna herätessäni linnun laulua ulkoa. Kevät on siis tulossa... (helmikuussa?!)

Kummallista kun pitää yhden "vapaaviikon" niin tuntuu yhtäkkiä että hommia on kasaantunut. Hommia, jotka saa hoidettua vasta kun deadlinet lähestyvät uhkaavasti. 3.3 alkaisi Teakin ja Nätyn haut ja mielelläni lähettäisin paperit matkaan mahdollisimman aikaisin. Töitäkin kai pitäisi jostain kesäksi löytää.. hmm.. 

Tarkastaja tulee näytelmämme sai ensi-iltansa 7.2 ja mallikkaasti ovat neljä ensimmäistä näytöstä takanapäin. Nyt vietämme talvilomaa teatterilla ja seuraava näytöksemme onkin vasta 28.2. Tässä onkin sitten sopivasti aikaa keskittyä hetkeksi lukemaan mahdollisen ensi kesän prokkiksen käsikirjoitusta. :D Myös lasten ja nuorten tanssikerhoille (joita vedän) pitäisi alkaa suunnitella kevätnäytöstä. Noh, kun tähän lisää vielä tulevan flamenconäytökseni ja muut treenit voi vain huokaista, että eipähän tule tylsää!

Jenni Vartiaisesta en juurikaan pidä, mutta ehkä se on tuo kansanlaulumaisuus ja Lapinvibat jotka saavat minut pitämään tästä kappaleesta!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Just because it’s black in the dark, doesn’t mean there’s no colors!

Kuva: <3Ensi-illasta sekä sunnuntain näytöksestä selvittiin hengissä... väsyneenä, mutta hengissä! Nyt voi hyvillä mielin huilata tämän viikon, sillä seuraavat näytökset jälleen vasta perjantaina ja sunnuntaina.

Halusin ilmoittaa olevani elossa. Oikeastaan pitäisi kai mennä nukkumaan mutta musiikki vei mennessään. <3 Huomenna nukun pitkään . PISTE! (: (kesätöitäkin pitäisi kai hakea? :D )




I had a talk with the shadow and the light, looking at me.

They said put your reason aside and for once believe.

lauantai 1. helmikuuta 2014

I am a Free man



Kävin eilen katsomassa 12 Years a Sleve-leffan. Pidin kovasti! Suosittelen! Leffa muistutti taas kuinka henkilökohtaisesti otan alkuperäiskansojen kohtelun. Historian kirjoja ei tarvitse kauaa selailla kun löydetään jo ensimmäiset sortamiset joitain ihmisryhmiä kohtaan ja tämä on jatkunut enemmän tai vähemmän hyväksyttävänä tähän päivään asti... Sylettää...


Orcar-ehdokkuutensa ansainnut tämä leffa.


Kuva: Earth. We are one.
www.TheGlobalMeditation.net

Ensi-ilta lähestyy pelottavan kovaa vauhtia ja viimehetken panikointi on kaiketi jo ihan suotavaa. Hullua ajatella että viikon päästä esiinnytäänkin jo sitten oikealle yleisölle. Ihanaa olla taas tässä kaaoksessa mukana. <3

http://www.nuorisoseura.fi/talvi-2014.html


perjantai 17. tammikuuta 2014

I'll wait for you, maybe

Ajattelin taas jakaa ärsyttävän yltiöpositiivista energiaani muillekkin! (; 

Työviikko ala-asteella taas pulkassa ja kyllä tuntui tänä aamuna hyvältä herätä vasta 9.30. Huonompi homma tosin on, että olen totuttanut itseni siihen että tähän aikaan olisin jo juonut minimissään 3 kuppia kahvia.... Nyt siis äkkiä KAHVIA!

Muiden valittaessa pakkasesta itse ihailen upeita puita joilla on timanttihunnut yllään ja öisiä tähtitaivaita... JA SITÄ KUUTA!!! <3 Kuuhulluus on hyvästä (; Okei, täytyy myöntää että siinä vaiheessa kun sisätiloissa on vähäiset 17 astetta ja suihkusta loppuu kesken lämmin vesi, ei naurata... Mutta Cityinkkarina on hyvä ihailla luontoa, pattereitten paahtaessa täysillä. ;)

Kaksi ystävääni matkasi 2 kk ympäri Austraaliaa ja tänään näen heidät ensimmäistä kertaa matkansa jälkeen. Pelkkä ajatus jälleennäkemisestä saa jo suupielet kaartumaan rutkasti ylöspäin ja silmäkulmat vähän kostumaan... :) can't wait!




Ja loppuun vähän mainostusta:
www.nuorisoseura.fi
https://www.facebook.com/events/229450063903941/?fref=ts
 Käykää ihmeessä kurkkaamassa millaista näytelmää par'aikaa olemme tekemässä! ;)

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Joy









Karmolistippoja ja ukulelen soittoa... Kun nyt saisi äkkiä äänen takaisin niin ala-aste sijaisuudet sujuisivat hiukan helpommin. 



Tämän tapaisilla mietteillä vuotta eteenpäin.







Lauantaina sain tehdä oman elämäni aarrekartan. Kurssi sai ajatuksia liikkeelle ja kurssin tavoite tapahtui. Rakastuin jälleen omaan elämääni. Hyvän olon - ja voimautumisen tunne edelleen valtaa mielen kun katson valmista aarrekarttaani.  (:


Tällaisilla mietteillä vietän rauhallista sunnuntai-iltaa. Lumiaura pyörii pihassa. Ihanan hiljaista. <3




tiistai 31. joulukuuta 2013

Happy bang New bang Year!



Vuosi 2013 on palauttanut uskoni epäonnenlukuun 13. Kuluneen vuoden teema, kaikkien vastoinkäymisten myötä, olisi voinut olla "Turpaan tulee, niin että tukka lähtee". Siksi tahdonkin vuoden viimeisen blogipäivitykseni käsittelevän kaikkia niitä ihania, mukavia, hienoja ja hyviä asioita, joita vuosi 2013 on tuonut!

Tässä siis "muutamia" päivämääriä, jotka tekivät, kaikesta huolimatta, vuodesta 2013 elämisen arvoisen!

22.1.2013 Näyttämötyöndiplomini arvosteltava näytös
31.1.2013 Yksi lensi yli käenpesän ensi-ilta
7.2.2013 Abivapaat. (Armottomat ylppäreihin lukeminen sekä bilettäminen alkavat)
13.2.2013 Potkiaiset
14.2.3013 Penkkarit
24.3.2013 Kävin ensimmäistä kertaa avannossa.
26.3.2013 Rakastuin uuteen harrastukseeni. Tankotanssiin. <3
7.5.2013 Teatterikorkeakoulun pääsykokeet
31.5.2013 Muutto takaisin Vesilahteen
1.6.2013 Lakkiaiset, meikäläisestä tuli ylioppilas!
3.-28.6.2013 Paras kesätyöporukka lasten leireillä!
8.8.2013 Ensimmäisen shamanikurssini ja uudenlaisen elämäntyylin "aloitus".
16.-19.8.2013 Espanjan reissu kahden ystäväni kanssa.
1.9.2013 Virallinen muutto Ala-Pispalaan!
2.9.2013 Aloitin tanssinopettajana Lempäälässä
4.9.2013 Jatkoin flamencoa puolen vuoden tauon jälkeen <3
14.9.2013 Tuparit!
26.9.2013 Tarkastaja tulee-näytelmän ensimmäinen kokoontuminen.
9.11.2013 Kaksi rakasta ystävääni lähti 2 kk Austraaliaan ja vietimme heidän läksiäisiään.
24.12.2013 Pikkusiskoni pääsi jouluksi Tayssista kotiin! <3
31.12.2013 Istun kahvimukin kanssa koneen ääressä ja kirjoitan. Muistelen kulunutta vuotta ja totean, että onneksi näitä hyviäkin päivämääriä mahtui vuoteen monta. Illalla suuntaan ystäväni mökille ja siitä mihin sitten ikinä jalat vievätkään, mieli haluaakaan.... ja tietty kuskin autonpyörät kääntyy. :D

Hyvää uuttavuotta siis kaikille ja tehdään vuodesta 2014 rutkasti parempi kuin edeltäjänsä! <3


torstai 12. joulukuuta 2013

Factory Girl

Juuri postiluukusta pudonnut Seita-lehti edessä ja taustalla soi The Celtic Circle-levy. Ihana aamupäivän rauha ja levollinen olo. Olisikohan aika taas tehdä katsausta kuluneeseen kuukauteen.

Aikani on kulunut teatterin ja tanssin parissa. Viimeviikolla jäimme tanssista joululomalle ja täytyy kyllä sanoa, että se tulee tarpeeseen. Joululoman jälkeen minun pitäisi alkaa suunnitella kevätnäytöstä lasten ja nuorten ryhmilleni.

Ensi-ilta lähestyy yllättävän nopeaa vauhtia... eihan siihen helmikuun seitsemänteen päivään nyt kamalan paljon aikaa enää olekkaan. Vaikeuksien kautta voittoon tulee varmasti olemaan tämän näytelmän motto, mutta mikäpä projekti sujuisi täysin ongelmitta. Huippuporukassa kuitenkin kun teemme, ei lopputulos kovinkaan paljoa huoleta. (:

Päiväni jatkuu mitä luultavimmin joululahjoja ideoiden. Jouluun ollessa enää 12 päivää saa varmaan luvan hieman panikoitua ja stressaantua kun pää lyö tyhjää lahjaideoiden kanssa. Noh, ei siis auta muu kuin pyöriä internetin ihmeellisessä maailmassa ja ehkä jossain vaiheessa uskaltautua uloskin ihan oikeille kaupoille. :D 

Mukavaa joulun odotusta! Ulkona oleva mystinen sumu vähän kutsuu kyllä minua lenkkipolulle, mutta saa nähdä olenko uhkarohkea ja uhmaan kauhukuvaa kipsatusta jalasta jouluaattona. (;



lauantai 2. marraskuuta 2013

((oo))





Ihan vain hyvän biisin jakamisen nimissä: 


Sia ei taaskaan jätä kylmäksi! <3

Koitan keksiä itselleni jotain fiksua tekemistä ennenkuin alan valmistautua illan Halloween partyihin. Kuitenkin jostain kummasta syystä sänky ja Sinkkuelämää boksi taas tuntuvat houkuttelevammalta vaihtoehdolta kuin esimerkiksi tiskaaminen, roskien vienti tai siivoaminen... Lenkillekkään en flunssaisena viitsi lähteä, joten eikös sitä pitäisi silloin huilata ihan kunnolla ? ;)

Varasin pitkästä aikaa itselleni tankotanssi tunteja. Tankoilu on jäänyt harmillisen vähälle, kun selkäkipu, kesäflunssa, akilesjännesärky ja syysflunssa ovat tulleet tielle... Jos vaikka päättäisin, että ensiviikolla mihinkään paikkaan ei satu! HYVÄ DIILI!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Feeling quite alive!




"Mitä sulle muuten kuuluu?"

"Hmm... Shamanismia, tein äsken taas sielunvaelluksen... Ja teatteria ja tanssia lähinnä. Ei oikeen mitään kummosta. Läheisyyden kaipuuta. Rakkautta luontoa ja elämää ja maailmaa kohtaan ja onnellisuutta ja hämmennystä ja miettimistä ja elämää..."


Nyt taidan katsoa Arrown ruudusta... Tämä taisi olla sekävin blogipostaus vähäänaikaan... 0_o

PARASTA! <3

perjantai 11. lokakuuta 2013

The river is flowing

Kupillinen kahvia ja aamuinen "mulla ei ole kiire mihinkään" tunne. Spotifystä soi Lindie Lilan ihanat maanläheiset kappaleet ja parvekkeelle mennessä luonto näyttää kauniin värikirjonsa; vihreää, keltaista, oranssia ja punaista. Voisi sanoa, että on aika hyvä olla.

Tänään pääsevät myös näytelmäharjoitukset kunnolla käyntiin Lempäälässä. Näytelmän nimi on Tarkastaja tulee (an inspector calls) ja eilisen roolitus sähköpostin mukaan tekstiä minullekkin opeteltavaksi tulee ihan mukavan paljon.

Synkän melankoliset syysillat inspiroivat paljon. Kuitenkin jostain täytyisi löytää raja melankoliassa rypemisen ja siitä inspiroitumisen välillä. Noh, ehkä kynttilät, lasi punaviiniä, hyvä musiikki, ja tämän kaltaiset aamut auttavat asiaa. (: 

Näinpä lähetän teille syksyistä energiaa, kun tänä aamuna tuntuu että sitä minulla on tarpeeksi muille lähettää! (; Pistäkää villasukat jalkaan ja menkää ulos! 


perjantai 27. syyskuuta 2013

In some way, I'm there with you - up against the wall - on a wednesday afternoon.

Yli kuukausi viime tekstistäni ohhoh... noh sille löytyy hyvä selitys! (;

Elokuun puolivälissä tein pikavisiitin Espanjaan, Malagaan. Reissussa oli hauskaa ja irtiotto arjesta tuli juuri oikeaan aikaan!

Ja niinkuin manasinkin, minusta tuli jälleen tamperelainen. Muutin elokuun lopussa ystäväni kanssa ala-Pispalaan (Epilään heh...). Arki , kaikista (minun) oikuista huolimatta, on sujunut hyvin. On minunkin täytynyt jotain hyvää tässä elämässä tehdä, että tällaisen kiitoksen olen siitä saanut. Hyvät bussiyhteydet ja huvittavan halpa vuokra, sekä sauna ja iso parveke vahvistavat mukavasti tätä tunnetta.

Täytyy kuitenkin myöntää, että olin jo vaipumassa jonkinlaiseen syysmasennukseen. Tässä muutama päivä sitten päätin kuitenkin potkaista itse itseäni niskaan ja tarttua itseäni perseestä todeten, että ei muuten onnistu! Syksy on niin inspiroivaa aikaa, etten vain yksinkertaisesti voi antaa sen valua pois ja huomata joskus synkän ja kylmän tammikuun puolessavälissä, että olisi kiva muistaa miltä ruskalehdet näyttivät. Suosittelen tätä liikettä lämmöllä monille muillekkin. Meillä on koko talvi aikaa narsita kuinka on kylmää ja pimeää eli ei siis mikään kiire vielä aloittaa!

Syyskuun alussa aloitin tanssiopettajana Lempäälän nuorisoseuralla ja eilen olin ensimmäisessä talvinäytelmän kokoontumisessa. Tähän kun vihjaan vielä, että olen alkanut myös kirjoitella jotain omaa teatterin saralta ja että flamenco on taas viikoittainen osa elämääni voisi todeta, että ihan oikeasti vietän sitä taiteellista välivuotta. Juuri niinkuin pitääkin! (;

Ja näin, kun opin jakamaan netin kännykästäni, voin taas aktivoitua myös blogin kirjoittamisessa.... Oon kaivannut tätä! <3



perjantai 9. elokuuta 2013

Feel free!

Kuinka voikaan pieni ihminen täynnä kysymyksiä tuntea olonsa näin hyväksi. Ehkä siksi, että näihin kysymyksiin löytyy vähän lisää ihmettelemällä vastauksia.


          Luonto on upea asia...        

Paljon taas tapahtuu yhden kuukauden aikana. Ensi viikonloppuna suuntaamme hyvien ystävieni kanssa Espanjan lämpöön ja kahden viikon päästä pääsen vihdoin muuttamaan takaisin Tampereelle. Syyskuussa aloitan tanssikerhon vetämisen, jos vain tarpeeksi tanssijoita löytyy. Sanonpahan vaan, että upea syksy on tulossa. 

Nauttikaa ja eläkää ihmiset. Nauttikaa siitä että elätte ja eläkää niin että nautitte.


torstai 25. heinäkuuta 2013

Mitä tahansa minusta odotat, sitä en ole. Mitä tahansa minusta haluat, et taida saada kuitenkaan.

Juon kahvini miten sattuu,
mustana, maidolla, kylmänä, kuumana
Pidän miehistä joilla on järkeä
ja niistä joita katsotaan kadulla


Pitkästä aikaa vedän hiukseni sekaiselle nutturalle, työnnän kuulokkeet korviini ja alan kirjoittamaan. Paljon on taas ehtinyt tapahtua, eikä kaiken keskellä ole vain jaksanut kirjoittaa ja inspiraatiotakaan ei ole ollut ihan kylliksi.

Sinä puhut paljon
näin varhaiseksi aamuksi
Osaan kuunnella tarkasti
mutta muistini on kelvoton


Kesän työrupeama päättyy huomenna ja astun työttömän ankeaan arkeen. No, jää nähtäväksi kuinka ankeaan, olen aika hyvä keksimään itselleni tekemistä. Tottakai työasiat hieman huolettavat, mutta kaikki aikanaan. Olen jo buukannut elokuuni sen verran täyteen, ettei oikeastaa yhden kuukauden mittainen huilaushetki töistä haittaisi ollenkaan. Myös 12km työmatka pyörällä on vaatinut oman veronsa. Kun pyöräilee lähes jokapäivä 24km ja siihen päälle vielä pelaa mitä milloinkin 4h, ei oikein energiaa tunnu riittävän muuhun kuin syömiseen ja nukkumiseen kotiin päästyään.

Osaan laulaa kuin enkeli
ja samalla en ollenkaan
Itken elokuvissa
mutta kotona en uskalla



Vasemmalla puolellani on elokuun Elle, oikealla tyhjä paketti Codetabseja, tietokoneen takana kirjat "Mitä Wicca on?" ja "Avalonin usvat". Vaatteitani lojuu tuolien selkänojilla ja sängyn päädyssä. Ylppärimekkoni roikkuu edelleen vaatekkaappini ulkopuolella pukupussissaan. Koko huoneeni huokuu jonkinlaista sekasotkua. Niin kuin en olisi oikein asettunut paikoilleni tässä kahden kuukauden aikana. Ehkä en olekkaan... Voin siis todeta, että ehkä olen alitajuisesti kokoajan luottanut siihen, että muutoksia tapahtuu taas pian. Voinkin siis ilokseni ilmoittaa muuttavani hyvän ystäväni kanssa Epilään toivottavasti ensikuun puolella. 

Jos painaisit selkäni seinää vasten
voisin huokaista
tai kääntää nauraen
kasvosi kauemmaksi


Kesän ajan olen toivonut tietynlaista muutosta asioihin. Nyt olen alkanut tehdä asioiden eteen jotain ja alan tuntea, että olen taas onnellinen ihminen muutaman kuukauden päästä. Itse olen todennut, että minulle muutos on hyvästä. Paikallaan oleminen ei vain ole minun juttuni.

Saatan soittaa huomenna,
kysyä haluaisitko nähdä
Tahdotko suudella
kaulaani porttikäytävässä

Tai sitten keitän muina naisina
kahvia ja unohdan
Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana,
juon sen miten sattuu