Kuuntelin tätä kirjoittaessani. Kuunnelkaapa te taas lukiessanne! (:
Törmäsin tänään kesätyöpalaveriini mennessä vanhaan yläaste aikaiseen luokanvalvojaani. Hänen kanssaan hetken keskusteltuani hän kysyi "No kerro nyt miltä se tuntui, kun ensimmäisen kerran tajusit Tykissä että saat olla kuka olet ja saat olla hyvä siinä missä olet?" Tämä oikeastaan kiteyttää kaiken.
Yläaste oli suoraansanottuna elämäni kamalimmat kolme vuotta. Hauskaa siksi onkin, että seuraavat kolme lukiovuottani ovat olleet tämän hetkisen elämäni parhaimpia vuosia! :) Joskus olen tämänkin kai sanonut ääneen, mutta mielestäni kun sanotaan, että "lukio on ihmisen parasta aikaa" niin itseasiassa kyse ei ole oppilaitoksesta, vaan niistä ihmisistä. Olen saanut kolmen vuoden aikana tutustua aivan upeisiin persooniin ja olen saanut ihania ystäviä, joihin tiedän pitäväni yhteyttä kenties lopun ikäni! (:
Lukio on myös toiminut henkisenä kasvattajana. Kaksi viimeistä vuottani asuin omillani, jossa tietysti vastaan tuli minulle pieni kasvun paikka. Pikkuhiljaa ovia paiskovasta "kukaan ei ymmärrä mua" -angstisesta teinistä kasvoi nuori, (ainakin jollain mittapuulla) tasapainoinen, itsevarma nainen.
En edes osaa sanoiksi pukea kiitollisuuttani kaikkea kohtaan, kaikkea mitä nämä kolme vuotta ovat sisältäneet. Olen ottanut taas suuria askeleita kohti sitä minää joka minusta joskus tulee, joksi haluan tulla.
Olen kääntänyt uuden sivun elämässäni ja tuossa talvella poltinkin vanhan elämäntapani pienen paperilapun muodossa. Vielä en ole valmis, olenkohan koskaan valmis, mutta nyt ja aina olen - minä.
Kiitos <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti