Sivut

torstai 1. joulukuuta 2011

Kun facebook ei toimi, täytyy keksiä kirjoitettavaa.

Jotenkin aivan ihanan rento päivä takana. Tulin koulusta kotiin ja totesin, etten jaksa tästä lähteä enää yhtään mihinkään. Kuuntelinkin sitten Tuntematonta sotilasta ja otin noin kahden tunnin päikkärit. Että teki hyvää! Suosittelen! 


Kun olin herännyt laitoin pizzan uuniin ja ajattelin, että meneehän se päivä näinkin ja nyt ollaankin jo illassa. Joskus ihan sellaiset rennotkin päivät ovat kohdallaan. Se lisäävää arkijaksamista kummasti, kun jokapäivä ei tarvitse mennä turbovaihteella jokapaikkaan.


Eilen oli taas flamenco tunti ja se olikin tämän lukukauden toisiksi viimeinen. Oli ihanaa päästä taas tanssimaan ja oli myös ihanaa huomata oikeasti pääsevänsä nopeasti kärryille, vaikka edellisellä tunnilla en ollutkaan. Joululomalla kyllä lähtevät flamenco kengät mukaan kotiin, ettei vain tanssi puute pääse iskemään.


Niin, joululoma. Sehän alkaakin jo 19 päivän päästä (; (kyllä, olen laskenut päiviä 37 päivästä lähtien :D ) Tämä syyslukukausi on jotenkin tuntunut erityisen raskaalta, mutta kuitenkin todella nopealta. Kouluhommilta en säästy viimeistä päivää lukuunottamatta. Ensiviikolle pitäisi olla luettuna pari kirjaa ja sitä seuraavalla viikolla sitten alkaakin koeviikko, joka minulla päättyy 19pvä ja 20pvä alkaa loma. Ainakin tietää tehneensä jotain ja ansainneensa loman! 


Äidinkielen opettaja sanoin hyvin tässä muutama päivä sitten: "Aina ei tarvitse olla kiva ja jo nuorena täytyy opetella sanomaan ei." Minuun tuo lausahdus osui aika voimakkaasti, sillä usein tuppaan olemaan "kaikkien kaveri, joka tekee kaiken mitä pyydetään". Ehkä ihan oikeasti aina ei tarvitsekkaan hymyillä kaikille ja olla todella tehokas.....

Lopuksi vähän kaunista musiikkia elokuvamaailmoista:


Tällaisia aatoksia näin torstai iltana. Taidan mennä aikaisin nukkumaan. Öitä!


ZikZak

1 kommentti:

  1. Hyvähyvä! Sitten kun vielä itsekin oppisi, ettei aina tarvitse yrittää miellyttää muita..

    VastaaPoista