Sivut

tiistai 15. marraskuuta 2011

Ja taas kerran näytönpaikkoja

Tänään oli musiikin näytönpaikka jossa olin pienellä porukalla esiintymässä. Jännitin aika paljon ennen näytönpaikkaa, sillä meinattiin vetää biisi vielä eilen pois näytönpaikoista. Onneksi kuitenkin mentiin rohkeesti vaan esittämään. Sain tosipaljon kehuja kavereiltani ja tutuiltani, joka yllätti mut tosi suuresti. Kiitos vaan kaikille, ette usko kuinka hyvää teki tänään kuulla laulavansa hyvin yms :) (Jos jollain sattuis oleen kuvia sieltä, niin olis ihan kiva saada niitä!)


Leijuin jo iloisena kaikille kavereilleni pääseväni tunnin muita aikaisemmin tänää kotiin. Kun kuitenkin rupesin etsimään takkiani naulakoista muistin, että olin mennyt vanhaan saliin (näytönpaikkoihin) ulkotakki päällä. No, kun olin menossa saliin sisälle huomasin, että siellä pyöri parhaillaan näyttämötyön tunti, einkä viitsinyt mennä keskeyttämään jo alkaneita näytelmäharjoituksia. Mikäs siinä sitten ylimääräinen tunti koululla viettäen muutaman kaverini kanssa. :D Tiedän, olen taitava!


Kävin kotiintulomatkallani Vero modassa ja mukaan tarttui älyttömän hienot käärme "timantti"korvakorut. :) Korut vaan on mun heikkous!


Taas kerran alkaa pieni flunssanpoikanen kiusata kurkkua, joten loppuilta menee varmaankin rauhallisen musan ja teen parissa. Tiskaaminen ja ruuanlaittokin voisivat olla ihan potenttiaalisia vaihtoehtoja.






Tuossa hieman "surumielisempää" musaa välillä, mutta ei anneta sen häiritä.


Rauhallista loppuiltaa!


ZikZak 

2 kommenttia:

  1. Sen verran mitä mäkin sitä teidän harjotusta kuuntelin niin sulla on ihana ääni ja laulat upeasti :---} Koita parannella flunssa heti alkuunsa pois ja plussapointsit sille tiskaamiselle, vaikka se ei mitään turhan kivaa puuhaa olekaan ;D

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos paljon! :) Joo täällä jo bafysiinit ja karmolistipat on kovassa käytössä! :D Tiskaaminen kyllä tosiaan voitti ja kun Mount Everestin kokoisesta tiskivuoresta oli selvitty en yksinkertaisesti enää jaksanut laittaa ruokaa. Päädyin siis pakastepizzaan. :D

    VastaaPoista